Voihan Pyry!

Niin asteli 19.2 tiistai-iltana meidän arkea sulostuttamaan pieni herra Pyry. Virallisemmin Roxier's Snow Blue.

Hyvin on pikkupoika sopeutunut, ja Tessu leikittää ahkerasti pentua (ja saa sen niin väsyneeksi että Pyry nukkuu kiltisti kaksi kolme tuntia putkeen!). On tämä pennun hoitaminen helppoa ;-) Sisäsiisteyttä harjoitellaan kovasti, ensin pitää vain saada ulkoilu rutiiniksi niin eiköhän se siitä! Melissaa ällöttää koko otus, mutta on tosi nopeasti sopeutunut, ja oikeastaan pysyy jaloista pois suurimman osan ajasta. Kissat ottivat myös uuden tulokkaan hienosti vastaan, eivät oikeastaan pelänneet tai muutenkaan huomioineet koko asiaa. Kuvat puhukoot puolestaan, nyt pitää lähteä juoksuttamaan isommat koirat metsään.

Lomalainen

Voihan loma! Kauan odotettu loma ja oikeastaan lomaviikolle en ole mitään suunnitelmia tehnyt, mutta silti tuntuu että tekemistä riittää, ja paljon. Varsinkin huomisen jälkeen ;-) Siintä enemmän sitten huomenna.

Tänään on ensimmäinen virallinen lomapäivä, ja päivän aloitin lumitöillä ja puiden kantamisella sisälle. Nyt pieni huili(netti)-tauko ja sitten pitäisikin lähteä liikuttamaan Herra Rapandello ja kaupoille. Yksi kauan itseään odotuttanut projekti on "vierashuoneen" siivoaminen, jonka meinasin myös tänään aloittaa.

Kuluneena viikonloppuna en tehnyt mitään sen kummempia, lauantaina käytiin tallilla pikkusiskon kanssa (kävin ohjeistamassa lisää Rapsun ratsastuksessa) ja lisäksi suoritin siinä samalla pienen tavaroiden inventaarion sekä varustelootan ja harjapakin siivouksen. Muutamia tavaroita pitääkin laittaa myyntiin, en tykkää että ne pyörivät turhaan jaloissa ja keräävät kirjaimellisesti likaa tallilla. Muutenkin yritän aina pitää varusteet minimissä, siinä missä pikkusisko (Rapsun toinen omistaja) haluaisi shoppailla vaikka mitä kivaa Rapsulle. :-) Kuten esimerkiksi alla olevassa kuvasssa näkyvät uudet päitset, joiden väreistä kyllä tykkään itsekin!

Ratsastus sujui melko hyvin, Rapsu oli rento ja ravaili isolla ympyrällä letkeän näköisesti. Ainut vaan, että kopsi takasilla melko paljon etusiin, koska kengitysväli on päässyt pikkasen venhätämään. Asiaan tulee onneksi korjaus ylihuomenna, kun kengittäjä tulee laittamaan kaviot kuntoon ja samalla laitetaan tilsakumit Rapsulle. Rapsulla ei ole ollutkaan tilsoja kertaakaan sinä aikana kun se on meillä ollut, mutta nykyisin kun liikutus tapahtuu enemmin ratsastamalla ja omituisen leudon alkuvuoden takia on ratsastaessa tierannut ihan sikana. Joten tilsat alle niin ei tarvitse korkkareilla ruuna repsukan tepastella. :-)

Kuvassa ratsastaa siskoni. Onhan se (Rapsu) vielä silakkamallinen, mutta voi että tuntuu hyvältä kun se venyttää ratsastaessa jo eteen alas edes kuvassa näkyvän verran. Voin nimittäin kertoa, että 100 starttia juossut ruuna oli kehittänyt itselleen omasta mielestä kovin optimaalisen tavan juosta pää kenossa, ja sen tavan kitkeminen pois on vaatinut jonkin verran työtä ja kärsivällisyyttä. Kunhan saadaan lumet sulamaan, niin aloitetaan selästä kunnon laukkatreeni. Ruunalla on vielä sen verran kova vauhti laukatessa, etten uskalla liukkaalla pohjalla vetää. Juoksuttaessa kyllä harjoitellaan nostoja, koska silloin ei ole ratsastajaa horjuttamassa vielä hiukan huteraa tasapainoa. Hankitreeniäkin pitäisi tehdä, vielä kun siihen on mahdollisuus.

Mutta nyt on pakko jatkaa hommia, jottei päivä mene hukkaan istumalla koneella!

Tessu

Viimeisimpänä esittelyyn pääsee joukon nuorimmainen, pahnanpohjimmainen Tessu, jolla ei raukalla edes sen "hienompaa" nimeä ole. Tessu on narttu. Omasta mielestäni Tessu on uroksen nimi, ja urosta lähdettiinkin alunperin hakemaan, jotenkin se vain vaihtui paikan päällä nartuksi... Mutta kun herra X oli jo pienenä päättänyt, että kun hän ottaa oman koiran, niin se on pystykorvainen, sillä on kippurahäntä ja sen nimi on Tessu.

Olimme puhuneet jo pitkään, että nyt pitäisi saada miehellekin se "oma koira", ja mielellään metsälle sopiva. Mietittiin suomen pystytkorvaa, beaglea, ajokoiraa... Kunnes eräänä iltana minulle sanottiin että lauantaina lähdetään hakemaan pentua kotiin. Netistä näytettiin ilmoitus, jossa oli kuva mustasta pystykorvaisesta pennusta, ja ilmoituksessa kerrottiin pentujen olevan 3/4 karhukoiria, emä haukkuu hirveä, karhua ja on sille pari metsoakin ammuttu, eli on ns. kaiken riistan karhukoira.

Niinpä lauantaina suuntasi auton nokka kohti Juvaa ja koiranpentuja katsomaan. :-)

Paikan päällä todettiin, että emä todellakin on karhukoira, mutta pennut nähtyämme itse tulin siihen tulokseen, etteivät ne voineet olla kuin puoliksi karhukoiria, sillä niiden värikirjo oli niin laaja.

 

Tessu oli pennuista se kaikista räyhein; heti puremassa ja roikkumassa housun lahkeissa, haastamassa riitaa muiden pentujen kanssa ja muutenkin päälle päsmäröimässä KOKO_AJAN. No siihenhän se herra X sitten silmänsä iski, ja siintä ei enää sitten keskusteltu. Itselleni nyt oli tärkeintä että pentu oli madotettu, siisti ja hyvistä oloista, niinpä tyydyin tähän ratkaisuun. Ja minkäläinen tättä rää sieltä tulikaan...


Tessu on kovin erilainen kuin colliet, joihin itse on tottunut. Se sai sinut tuntemaan itsensä todella tyhmäksi; enkö minä enää pärjääkään koirille, mitä minä teen tämän kanssa?? Vilkas, terävä, ystävällinen, energinen, tavaroita tuhoava pakkaus. Ja koira, josta luulin ettei se ikinä opi sisäsiistiksi. Oi voi sentää, muutaman kerran saattoi tuntua hiukan jo siltä että pakkaan sen laatikkoon ja lähetän Siperiaan. Siperia opettaa you know.

Mutta siinä missä Tessu on syönyt noin kymmenen paria kenkiä, jyrsinyt keittiön pöytäkalustoon pysyvät jäljet, tuhonnut monta tyynyä tuhittujen lelujen määristä puhumattakaan... On se samalla maailman kultaisin, ja ihanin koira, joka rakastaa tulla kainaloon ja tykkää kaikista ihmisistä. Se on todella hellyyden kipeä!

 Tessulla on myös ihan oma maailmansa jossa se elää, enkä ole varmasti ihan vieläkään päässyt sen pään sisälle kokonaan. Tämä voi tietysti johtua siitä, että meillä on aina ollut (niin kauan kuin muistan) collieita, joten tällainen täysin erirotuinen tuntuu oudolta omiin käsiin. Nenä vie aika vahvasti, ja silloin saattaa kuulo olla kovin valikoiva, mutta olen positiivisesti yllättänyt, kuinka hyvin Tessu ottaa kontaktia kun on tarpeeksi hyvä palkkio tiedossa; se on superälykäs (niin hyvässä kuin pahassa) ja oppii todella nopeasti uusia asioita. Jos tuolta miespuoliselta kysytään niin Tessuhan on maailman kaunein ihanin ja paras koira. Ja onhan se ihana. :-)

 Tessun rotua arvuutellaan aika paljon, sillä se on väritykseltään hiukan erikoinen. Sillä on naama ja tassut tiikeriraidalliset, ja turkki on mustan puhuva, jossa on vaalea pohjavilla, joka näkyy mustan turkin läpi. Ehdotettu isäehdokas norjanharmaakaan ei oikein päde Tessuun; Tessun häntä on usein kannettuna varsinkin ulkoillessa kippuralla selän päällä, mutta se ei oile jämäkkä kippura niin kuin pystykorvaisilla metsästyskoirilla yleensä on. Tessun häntä on kuitenkin yllättävän suora ja se suoristuu alas yllättävän helposti. Lisäksi Tessulla on paremmin kulmautunut ja pidempi takaosa, kuin usein neliönmallisilla metsäkoirilla on.

Paras arvaus johon ollaan päädytty on hollanninpaimenkoira. Emä karhukoira, isä hollannin paimenkoira. Täyttä varmuuttahan tähän asiaan tullaan tuskin koskaan saamaan, mutta on jännä nähdä mihin suuntaan vuodet tulevat muuttamaan Tessua. Toistaiseksi sillä on vielä kovin pentumainen turkki, sillä se ei ole vaihtanut turkkia vielä ensimmäisten juoksujen jälkeen. Pysyykö karvanlaatu samanlaisena pehmoisena, vai muuttuuko se karkeammaksi.

Nyt olisi kaikki esiteltynä meidän katraasta, nyt tämä kirjoittaja ryhtyy siivoamaan, sillä eilen alkoi TALVILOMA. Suunnitelmissa on pientä maakuntamatkailua, ratsastamista, koirien kanssa lenkkeilyä sekä opinnäytetyön vääntämistä.

Perskärpäset

Se rakas, ärsyttävä, huvittava, rasittava, ihana kaksikko nimeltä Minni ja Julle. Veljekset kuin ilvekset, tai tässä tapauksessa kyseessähän on sisko ja sen veli.

Julle on syntynyt Aprilli-päivänä eli 1.4 vuonna 2008. Pian juhlimme siis 5-vuotis syntymäpäiviä. Oikea aprillipila siis. Molemmat kissat ovat syntyneet sillä tallilla, jolla entinen hevoseni asui (ja jonne Rapsukin aikoinaan kimppahevoseksi hankittiin...). Jullen pentue oli suhteellisen iso, ja pentueesta pomppasi silmille heti kaksi punaista poikaa. Nämä kaksi punaista poikaa taisivat pompata monen muunkin silmille, sillä jostain syystä niitä kahta pentuja lellittiin ja hellittiin kaikista eniten pennuista (Jullen veli Patu on kanssa melkoinen persoona, luulee ilmeisesti olevansa koira...). Haaveissa siinti ihanan laiskan pulskea kissa joka tykkää olla sylissä ja nukkua kainalossa... No sitä saa mitä tilaa. :-) Julle on kaikessa rasittavuudessaan ja ihanuudessaan ihan tolkuton sylissä istuja! Ja kaiken lisäksi, jos et voi ottaa kissaa juuri sillä hetkellä syliin, se yrittää syliin sen yhden kymmenen kertaa. Jullea ei myöskään ole millään hirveän suurella AÖ:llä siunattu. Hidas ja lempeä, sitä se kyllä on.

Julle tykkää nukkua. Ja syödä. Ja nukkua. Sitten se juoksee aamuin ja illoin noin viiden minuutin rallin Minnin kanssa. Sitten se taas nukkuu. Aivan kuin Karvinen siis. Ja ruokahalukin on yhtä suuri, ja Jullen suureksi pettymykseksi hänellä on kovin tiukka dieetti (vain aamuin illoin märkäruokaa, missä välipalat!)

Mites sitten Minni. Penkkiurheilija ja telkkarin katsoja. Alppihiihto ja jalkapallo, jääkiekko tai oikeastaan mikä tahansa ohjelma, jossa on paljon nopeaa liikettä ja asioita joita voi läpsiä. Opetteli pentuaikana myös katsomaan Tallimestarin kanssa Salattuja Elämiä (on muuten tosi juttu). On onneksi vieroitettu kyseisestä ohjelmasta, koska meillä sitä niin harvoin katsotaan. :-) Minni on pienestä pitäen ollut Jullen vastakohta; omissa oloissaan, ehkä jopa hieman arka ja sähäkkä kissaneiti. Ei pidä sylissä olemisesta (mutta päiväunet jalkataipeissa kerällä on enemmän kuin suotavaa) ja ahdistuu vieraista ihmisistä, jolloin yleensä poistuu paikalta. Lieneekö vanhuus iskenyt (syyskuussa tulee 5-vuotta), kun on laajentanut sietokykyään ja saataa harvoin jopa erehtyä tulemaan minun syliin (ei kenenkään muun) tai sitten jos vieraat ovat hänen arvoisiaan, saattaa käydä puskemassa kerran heidän jalkojaan. Kova kuitenkin kehräämään, hykertelee kuin sammakko konsanaan.

Minni tuli meille koska sitä ei kukaan muu huolinut :-D. Jäi ainokaiseksi kun muut pennut olivat saaneet jos kodin, niin eihän tuota raaskinut jättää ottamattakaan...Ja onhan se ihan ylisöpö raidallinen lepakko-korvainen kissa!

Viime kesänähän meillä oli varsinainen kauhukolmikko täällä kotona. Team JulleMinniTessu. Herra X oli koko kesän viikot pääkaupunkiseudulla töissä, ja minä täällä susirajalla pidin tönöä pystyssä karvaelukoiden kera. Viime kesänä meillä oli myös koirilla pääsy keittiöön... Ei ole enää. Pohjustukseksi kerrotakoon että Tessun suurinta herkkua olivat kissan kuivaraksut. Kissojen ruuat siis hävisivät kupista aina sitä mukaa, kun niitä sinne kaatoi. Emme myöskään halunneet nostaa kissojen ruokakuppeja pöydälle, koska meillä ei eläimet ruokapöydillä ja tasoilla oleskele (siis ainakaan luvallisesti).

Kissat kokivat siis suurta nälänhätää kun ruokaa saikin vain aamuin illoin! Tehokaksikko Julle ja Minni aukoivat siis keittiön kaappeja ja tiputtelivat milloin mitäkin alas, ja alhaalla lattiatasolla odotti Tessu. Jokainen voi varmasti kuvitella sen siivon mikä syntyy kun puolivuotias energinen koira saa repiä mitä suuhunsa vain saa. Huippu tässä asiassa saavutettiin kun kyseisen tehokolmikon kohteeksi joutui roskiskaappi ja sen sisältö. Voi sitä riemua kun tuli kotiin, ja kaikki roskat on levitelty ja syöty ympäri kämppää. Ja kaikkea tätä arvon mummo Melissahan paheksui omalta paikaltaan sohvalta.

Tästä syystä meillä on nykyisin vain kissoilla pääsy keittiöön, ja ne eivät enää availe kaappeja koska niillä on koko ajan tarjolla kuivaraksuja. Julle tosin haluaisi ympärivuorokautisen märkäruoka-automaatin.

En ole ikinä pitänyt itseäni kissa-ihmisenä, enkä pidä vieläkään vaikka melkein viisi vuotta sitten minulle tuli ensimmäinen oma kissa. Ovathan nuo rakkaita riiviöitä, ja hauskaa vaihtelua koiriin verrattuna. Kissojen ajatusmaailmasta kun ei ikinä tiedä, mitä siellä päässä liikkuu.

ps. Lupaan ruveta kirjoittelemaan "normaalipostauksia", kunhan saadaan esiteltyä kaikki olellinen ja tärkeä blogille. :-)

Melissa

Virallisesti Roxier's Black Melissa ja kovin mielikuvituksellisesti lempinimekseen saanut Melissa on kohta 8 ja ½ vuoden iän saavuttava pitkäkarvainen collie narttu. Aikoinaan hieman vahingossa ilman sen isompia suunnitelmia Melissa saapui meidän perheeseen (asuin silloin vielä kotona vanhempien kanssa) parin tunnin porukoiden suostuttelulla. Käytiin sitä tutuilla katsomassa kun kasvattaja soitti, että siellä on hoidossa sellainen 3 ja ½ kk vanha tricolour narttu. Ja pitihän sitä päästä katsomaan hetimiten! Eipä tainnut kauaa mennäkään kun tehtiin viralliset paperit ja kas niin taloomme muutti kolmas koira!

Melissa tuli alunperin sijoitukseen meille, kasvattaja halusi siis sillä teettää yhdet pennut. Valitettavasti Melissalle tuli jo todella nuorena märkäkohtu jonka seurauksena jouduimme steriloimaan sen, joten pennutukset saivat unohtua.

Kotona asuessani Melissa ajautui minun harrastuskoirakseni, nuorimman siskomme ollessa vielä niin nuori ja vanhemmalla siskollani oli harrastuskäytössään toinen collienartuistamme. Harrastimme Melissan ollessa nuorempi näyttelyitä, PK-hakua sekä agilityä, joista varsinkin agility tuntui sopivan Melissalle lajiksi hyvin. Mutta koska olin alaikäinen ja näin ollen ajokortiton oli harrastaminen hankalaa, ja lopulta molempien lajien harrastaminen jäi. Jäljelle jäi siis näyttelyiden kiertäminen ja koiran omaksi iloksi puuhastelu. 19-vuotiaana muutin pois kotoa, ja Melissa asui aina silloin tällöin luonani, ja loppujen lopuksi murmeli päätyi asumaan pysyvästi luonani. Edelleen silloin tällöin kävimme näyttelyissä mutta muuten Mellissa vietti kovin tavallista kotikoiran elämää kulkien mukanani tallilla hevostelemassa (tuolloin elin vahvasti hevosharrastuksessa ja ravimaailmassa, ja koiran kanssa harrastaminen ei ollut silloin päällimmäisenä mielessä). Onneksi Melissa on aina ollut niin sanotusti vähään tyytyväinen, eli kunhan sillä on ruokaa, liikuntaa ja leikkimistä on se kovin tyytyväinen elämäänsä. :-)



Näyttelyissä Melissa ei ole ollut se suurin näyttelytähti, mutta se on hyvä koira. Useasti ERI:llä palkittu ja luokkasijoituksia, sekä PN-4 kerran. Emme ole niin hirveän monessa näyttelyssä käyneet Melissan kanssa, ja tässä rodussa pitää aina muistaa se, että 70 ilmoitettua pk collieta ei ole mitenkään poikkeavan suuri lukumäärä, vaan täysin normaali. Suurimmissa näyttelyissä on pitkälti päälle 100 pk collieta. Tällaisessa joukossa pärjääminen vaatii siis oikeasti hyvän koiran ja töitä menestyksen eteen.

Melissa on niin sanotusti maailman helpoin koira; sen kanssa voi mennä minne tahansa eikä tarvitse pelätä että se tekee jotain idioottia. Se on myös maailman kiltein koira. Melissa on siis ihana! Harrastuskoirana tarvitsee oikeasti hyvän palkkion jotta syttyy, mutta näin normaaliarkeen se on maailman paras, ja helpoin. Ei tuhonnut edes pentuna mitään. Ihmistä kohtaa pehmeä ja kiltti, mutta toisia koiria kohtaan sillä on jokin auktoriteetti, joka saa villeimmätkin pennut alistumaan. Eikä Melissan tarvitse kuin mulkaista. Oikea äitihahmo siis, pitää muut kurissa, mutta ei ikinä satuta.

Nykyisin Melissa toimii nuoremmalle koirallemme oppaana elämässä, nukkuu sohvalla, juoksee metsässä ja leikkii rukkasilla. Tarkoituksena on korkata tulevana pääsiäisenä kotinäyttelyssä veteraani-luokat. Sen suurempia suunnitelmia ei mummukan pään menoksi ole, kunhan se saa vaan pysyä terveenä pitkään :-).