Salama-Hannu

Otsikko ei ehkä aukene ulkopuolisille, onhan kysymyksessä kovinkin inside vitsi. Ajattelin kuitenkin, että voisin pyhittää yhden postauksen Hannulle, tuolle jättiläismäiselle nallekarhulle, joka tästä hellittelynimestään huolimatta oli oikeastaan todella jalo puoliverinen.

Tässä vaiheessa piti oikeen kaivella muistia, milloinkas minä Hannuun tutustuin. Se taisi olla loppukesä 2007, sillä sain syyskuussa 2007 ajettua ajokortin, ja kerkesin jonkin aikaa käymään tallilla vielä skootterin kanssa. :-) Tuona kesänä oli menossa sellainen "hevoseton kausi", keväällä oli myyty pitkäaikainen vuokrahevoseni pois, ja sopivaa, kivaa vuokrahevosta ei tuntunut löytyvän mistään. Kunnes sitten eräissä koulukisoissa tuli kaverini kertomaan, että hän saattaisi tietää sopivan ruunan minulle "hoitohevoseksi". Eikä siintä mennyt aikaakaan kun menin kokeilemaan Hannua. Mentiin yhdessä maastoon toisen tallilaisen kanssa, ja voi että ihastuin tuohon valtavaan ruunaan (säkä 178!) joka tarjosi maastossa innostuessaa ravilisäyksiä ja passagea (näistä Hannun erikoisuuksista hieman myöhemmin lisää). Ja siitä sitten lähti. Sain käydä ilmaiseksi! ratsastamassa Hannua, ja myöhemmin sitten muitakin hevosia. Talli tuntui heti kodilta, ja olihan tallin omistajakin aivan huipputyyppi (ja on sitä edelleenkin). Maastoilin paljon tuona aikoina, sillä kaverini hevonen oli puolen kilsan päässä sijaitsevalla tallilla, joten seuraakin oli usein tarjolla.

 Hannu eli virallisesti Salemchan-N oli syntynyt Pietarissa, suuressa hevossiittolassa. Sieltä se oli myyty jollekin naiselle, joka oli päättänyt, että hän kouluttaa Hannusta, ja toisesta nuoresta hevosesta itselleen huippukouluratsut. Eikä siinä mitään, osaavahan Hannu todellakin oli, osasi laukanvaihdot sekä passagen, mutta valitettavasti Suomeen tullessaan Hannusta ei saanut kentällä mitään irti. Se oli käsittämättömän tahmea, laiska ja haluton. Tämä nainen oli ratsastanut Hannua vain kangilla ja kannuksilla, ja sen huomasi. Muistanpa hyvin sen ajan, kun Hannua ei saanut laukkaamaan kentällä pätkääkään, sitä sai potkia ja husia raipalla, Hanski se vain jolkotteli menemään hömppäravia. Maastossa sen sijaan sait oikeita ratsastusfiiliksiä, lisätyt ja kootut askellajit, passage, laukanvaihdot. En tiedä tarkkaa aikaa milloin Hannu tuli Suomeen, luulisin että vuonna 2006? Paikallisen ratsaskoulun ja myyntitallin pyörittäjä toi Hannun Suomeen Pietarista, ja myyntipapereissa luki; "pitää metsässä kävelystä". Melko pian Hannun ostikin Tuula, jonka luokse sitten eksyin hoitamaan Hannua.

Alussa siis maastoiltiin paljon, ja pikkuhiljaa saatiin se laukkakin nousemaan jopa kentällä. Entä millainen Hannu oli luonteeltaan? Se oli kuin ajatus, kuin iso koira, iso järkähtämätön kallio, johon saattoi luottaa aivan kympillä. En edes uskalla kertoa kaikkia niitä paikkoja, joissa olen käynyt ratsastamassa Hannulla, koska siitä saattaisi seurata vaikka minkälaisia bolemiikkeja. Hannu ei yksinkertaisesti pelännyt liikenteessä mitään; ei rekkoja, ei traktoreita, ei hiihtäjiä, ei moottorikelkkoja, ei lepattavia asioita. Monet kerrat käytiin esikaupunkialueella paikallisessa pubissa ostamassa jäätelöt, huikattiin hevosten kanssa ovelta että saataisko jätskit, ja baarin omistajat tuli aina hymyssä suin ne meille myymään. Ja hevoset sai totta kai omat vohvelit kaupanpäälle. Hannun kanssa on menty kanavan sulkujen yli, käyty uimassa vanhassa kanavassa, menty moottoritien alikulkutunnelista, vilkuteltu venäläisille rahtilaivoille, syöty vanhempien takapihalla nurmikkoa. Se, mitä Hannusta tulee aina vieläkin ensimmäisenä mieleen oli se iloisuus, jonka se sai ihmisten kasvoille. En edes tiedä enkä jaksa laskea, kuinka monta hevospelkoista ihmistä se on saanut käännytettyä hevosista pitäviksi ihmisiksi.

Mutta kaikista kauniista sanoista huolimatta, eihän Hannu toki ollut täydellinen ;-). Yhtä asiaa se pelkäsi. Shetlanninponeja (tämä on tosi!). Maastoillessa jos tuli shettis vastaan Hannu kääntyi ympäri ja puhisi menemään, ja katseli aina sieraimet suurina, että mikä ihme tuo on??? Hannun kanssa on myös työnnetty yksi auto ojaan. Oli mutaista ja liukasta, ja eräällä hiekkatiella kerran kun auto yritti meitä ohittaa, lähti Hannu peruuttamaan kohti autoa ja hupsis vaan, auto humahti ojaan. Sillä hetkellä asia ei paljoa naurattanut, nykyään se on ehkä yksi hauskimmista asioista (koska kenellekään ei käynyt tilanteessa mitään). En vieläkään tiedä, mitä tuossa tilanteessa kävi, tiedän vain, etten saanut Hannua liikkumaan eteen päin, ja samassa kuulen kun Hannun takapolvet osuvat autoon, ja se humahtaa kyljelleen ojaan.

Jossain vaiheessa, olisikohan ollut vuosi 2008 ostin Hannun itselleni, naurettavalla summalla tosin, mutta tietäen ettei sen jalat olleet enää mitään priimaa. Käytiin Hannun kanssa muutamat seurakisatkin, estekisat tosin, mutta estekisoissa siitä sai enemmän irti kun Hannu jopa innostui hyppäämisestä. Ekoissa kisoissa jopa sijoituttiin (taisi olla metrin luokka metrikympin korotuksella?) ja toiset menikin sitten aivan penkin alle. Hannusta, superlaiskasta hevosesta kuoriutui kisapaikalla suoraa kurkkua huutava hevonen, joka tanssi, jyräsi, huuti ja tuhlasi kaikki voimansa jo verryttelyyn. Pikkutytöt tuli kyselemään kilpaa että onpas sulla kiva ori. Juu ori tosiaan...

Hannun jalat ei tosissaan olleet missään vaiheessa kun sen olin tuntenut priimaa, mutta sitä pystyi käyttämään. Seuraavien parin vuoden aikana kuitenkin jalkaoireet pahenivat, ja Hanski oli pakko jättää pois käytöstä. Toisessa etujalassa oli synnynnäinen pukinkavio, johon sitten ajansaatossa tuli kehärengas, luupiikkejä sekä nivelrikkoa. Loppuvaiheessa Hanski eli kipulääkkeillä, ja ontui silti. Siis oli tullut aika päästää hyvä ystävä lepäämään. Ehkä yksi vaikeimmista päätösistäni ikinä, mutta päivääkään en ole katunut. Hannu opetti paljon, ja antoi paljon. Vaikka Hannun lopetuksesta on jo 3,5 vuotta, tupsahtelee se aina aika-ajoin mieleen. Ikävä on, mutta muistoja ajatellessa, rupeaa aina hymyilyttämään. :-) Sellainen oli meidän Salama-Hannu.

Sosiaalinen päivä

Tai oikeastaan sosiaalinen viikonloppu takana. Ihan selvennykseksi voidaan sanoa, että unohdutaan tuon miehekkeen kanssa helposti tänne omaan kotiin puuhailemaan, jonkinlaisia erakoita ehkä välillä. Pitää aina muistuttaa itselle, että jossain pitäisi käydäkin (muualla kuin töissä, kaupassa tai tallilla). Eilen tuli meidän porukat meille jeesailemaan, äiti auttoi minua pesemään ikkunat ja vaihtamaan uudet verhot olohuone/ruokahuoneen ikkunoihin. Mukavasti piristää aina ilmettä kun tekee pieniä muutoksia. Lisäksi uskaltauduin laittamaan mattoja lisää lattioille, kun Pyrykin rupeaa pikkuhiljaa olemaan sisäsiisti. Saa nähdä kuinka käy kun miullakin alkaa taas työt, koirat on päässeet tän kesän todella helpolla, kun mies kerkesi olemaan kaksi viikkoa kesälomalla ennen miun lomaa, ja nyt olen ollut sen kuukauden kotosalla. Keskiviikkona alkaakin arki taas, kun miunkin pitäisi töihin suunnata. Onneksi on kevyt paluu arkeen, kolmepäiväinen työviikko ja viikonloppu vapaa, mutta se viikonloppu vapaa meneekin sitten häissä toisella paikkakunnalla.

Eilen illalla sitten tulivatkin kaveripariskunta koiransa kanssa meille, grillailtiin ja saunottiin sekä istuttiin myöhään yölle ulkona. Tänään jatkettiin samalla sosiaalisella taipaleella, iltapäivästä käytiin isosiskon luona ja sitten isolla lössillä satamaan päiväkahveille ja vohveleille. Pyryn, Melissan ja Tessun uusi serkku-poikakin pääsi satamaan ihmisten ilmoille. Kyseessä on siis pikkusiskoni neljän vuoden haave ja odotus, berninpaimenkoira-vauva. Viikon verran on tyyppi asunut pikkusiskoni luona, ja onhan tuo melko mahtava tapaus. :-) Ja varsin erilainen kuin collie. Pikkuberni kantaa nimeä Benno, ja Benno on melko avoin ja rohkea tapaus. Tuollaisen ällösöpön pennun kanssa liikkuminen satamassa on vain hieman hankalaa, sillä KAIKKI halusivat rapsuttaa ja helliä pientä nallen lasta.

Rapsun kesälomakin on ohitse, johan tuo kerkesi lomailemaankin. Tänään kävin juoksuttamassa, ja vasempaan suuntaan otin myös laukan nostoja. Oikeaan kierrokseenhan tuo ei sitä edes osaa, koska on A) jäykempi siihen suuntaan B) koko ikänsä vasempaan kierrokseen juosseena sillä on "hitusen" huonompi tasapaino oikeaan kierrokseen ja C) tuo ruuna on käsittämättömän ravivarma, edelleen, vaikka siltä on kengitykselläkin  vedetty ravibalanssia pois (nykyisin jo ratsukengässä). 95 starttia, 4 laukkamerkintää.

Tessusta on tullut jollain asteella iso tyttö. Tai sitten meidän koirista on vihdoin tullut aito lauma, sillä Tessun on vaikea sulattaa vierasta narttua. Tai ainakaan sellaista vierasta narttua, joka on yhtä dominoiva ja kovapäinen kuin Tessu itse. Lauantai-illan istuskelua häiritsi Tessun ja shiban yhteenotto, josta seurasi meidän koirien siirtyminen sisätiloihin. Melissallahan on joku käsittämätön valta toisiin koiriin, vaikka se onkin ihmisille käsittämättömän lapanen, niin harva koira lähtee Melissaa haastamaan. Suurin osa alistuu heti ensikohtaamisella. Sen takia Melissaa on aina voinut huoletta pitää yhdessä vieraidenkin koirien kanssa. Tarvittaessa se komentaa ja ojentaa, mutta muuten se vain valvoo tilannetta. Melissa olikin meidän koirista ainut joka sai pikkushibankin alistumaan, omistajat nauroivatkin ettei heidän koiransa mielistele ja alistu kenellekään toiselle koiralle, mutta Melissalle alistui samantien. Melissa on pitänyt Tessunkin kurissa, vaikka välillä se kokeileekin jäätä kepillä, niin aina viimeisen sanan sanoo Melissa, ja Tessu alistuu ja nuolee Melissan suupieliä. En tiedä tulisiko Tessulla sanomista muiden narttujen kanssa, vai onko tämä kyseinen koira saanut Tessun virittäytymään sellaiselle asenteelle, mutta jatkossa saakin olla varovainen. Isosiskon kaksi collienarttua on ok, mutta ne ovatkin pistäneet Tessun penteleen pienestä asti ojennukseen. :-D Uroksille Tessu vain alistuu ja mielistelee. Pienten pentujen kanssa Tessu on aivan loistava, hellii ja leikkii.

Tällaisia kuvattomia postauksia on varmaan sairaan tylsää lukea, pahoittelut siintä (jos joku tänne sattuu eksymään). Katsotaan saisiko sitä aikaiseksi hankittua itselleenkin jonkinlaisen kameran. Tarvetta olisi, mutta ei kuitenkaan millekään edes puoli-ammattimaiselle järkkärille, vaan sellaiselle kompaktin kokoiselle mutta laadukkaalle kameralle. Eli siis olisi kiva, että myös liikkuvasta eläimesta saisi otettua selkeän kuvan, eikä vain sumeita viivoja. Katsellaan, saisiko sellaisen aikaiseksi hankittua. :-)

Viimeistä viikkoa viedään

Nimittäin viimeistä lomaviikkoa tässä vietetään. Eipä harmita töihin paluu, sillä muutama viikko vanhassa paikassa ja sitten pääsen aloittamaan uudessa työpaikassa, jännittävää! Suurena plussana uudessa työpaikassa on säännöllisempi työaikarytmi, ei kolmivuorotyötä ja kaikista paras; toistaiseksi kaikki sunnuntait vapaita! (Ja tietysti kaikki pyhät). Kun on viisi vuotta tehnyt töitä sellaisessa paikassa, mikä on aina auki 24/7, niin tällaista osaa arvostaa aivan eri tavalla!

Pyryn kanssa ollaan nyt tottisteltu, keskiviikkoisin on aina porukkareenit jossa saa oppia ja opastusta, ja muuten sitten reenaillaan yksin/kaverin kanssa. Pyrylle ammuttiin viime viikolla pari laukausta, ei reagointia (huisin hienoo!).

Lauantaina olikin Mikkelin KR näyttely, jonne olinkin Melissan ilmoittanut. Melissa sai sileän ERIn, ei luokkasijoitusta. Kauttaaltaan arvostelu oli hyvä, mitään negatiivista tai huonoahan ei koirasta löytynyt, melkein toisinto Kotkan arvostelusta. Omasta mielestä Melissa liikkui nyt paremmin kuin Kotkassa, sai ihan hillitä sen menoa. Ja Mummo-koira päätti pistää persauksen kesken kolmion alas ja rapsuttaa oikein antaumuksella itseään. On se sellainen arvon kuningatar :-)

Sunnuntaina pakattiin koirat autoon ja suunnattiin miehen porukoiden mökille, siellä hujahtikin muutama tunti. Kotona illalla grillailtiin ja hengailtiin, ja maanantai aamuna aikaisin starttasi tuon miespuolisen auto kohti Helsinkiä, mies reissu hommissa, eli minä + elukat ollaan oltu keskenämme. Hyvinhän me päivät ollaan saatu sujumaan, siinä ei ole ollut ongelmia. Maanantaina oli illalla koulutukset, eli näyttelytreenit (kuulun yhdistyksen näyttelyjaoksen kouluttajiin). Menin jo ajoissa meidän koulutuskentälle, tarkoituksena ottaa Pyrylle hieman tottista (seuraamista imutuksella, istu/maahan harjoittelua). Jonkun mielestä ollaan varmaan auttamattomasti jäljessä ikään nähden, so what. Myö tehään omalla tahdilla, koiran aktivoimiseksi, ja jos joskus saadaan aikaiseksi esimerkiksi BH suorittaa, niin hyvä niin. Omalla kohdalla kävi niin sanotusti hyvä munkki, eli vedin koulutuksen pienille koirille, joita oli saapunut paikalle jopa 5 kappaletta, joten ei käytetty koko aikaa mitä oli varattuna meille. Niinpä hain Pyryn vielä autosta, ja saatiin tehtyä näyttelyharjoitus vielä perään. Pientä harjoitusta vaatinee vielä, mutta ei olla mahdottomia. Pyry on vaan niin käsittämättömän ahne, ettei tiedä miten päin seisoisi ja olisi kun SITÄ NAMIA PITÄISI SAADA. No, ensi maanantaina uusiksi, ja meinaan silloinkin karata loppuun Pyryn kanssa harjoittelemaan. Huomenna meinasin ilmoittaa Pyryn nimittäin Heinolaan sekä Luumäelle. Pyry menee pentuluokkaan molempiin, katsotaan sitten syksylle pari näyttelyä ennen messaria (jonne aion vakaasti kovista ilmomaksuista huolimatta Pyryn ilmoittaa, pääseehän se sentään junnuluokkaan siellä.

Tänään Rapsu sai uudet etukengät ja kesäloma loppuikin sitten siihen. Menin kentällä puolisen tuntia käyntiä ja kevyttä ravia, en kehdannut kolmen viikon tauon jälkeen revitellä ettei mene paikat jumiin. Huomenna pitää koittaa ehtiä myös liikkuttamaan, menee vaan aika melko tiukille. Pitäisi ajaa kaupunkiin hoitamaan asioita, ja viideltä pitäisi olla Taipalsaarella reeneissä. Joten voi olla, että olosuhteiden pakosta, huominen jää vapaaksi. Taipalsaarellakin hurahtaa se muutama tunti aivan kevyesti, joten tuskin illallakaan kerkiän.

Lopuksi kuva vielä kesäisestä Mummosta, iltalenkillä sain napsaistua kännykällä kuvan. Pyry ja Tessu viipotti menemään sellaista vauhtia, etten kuvia edes kehtaa täällä julkaista. :-)